”Lempi tässä moi! Jatketaan vielä juttua englantilaisten kanakoirien suomenmestarin kanssa. Aiemmin ollaan tutustuttu Menja-koiraan ja kuultu koepäivän kuulumiset sekä perehdytty ruokintaan ja huoltoasioihin. Tämän juttusarjan viimeisessä osassa selvitetään, synnytäänkö tässä lajissa mestariksi vai tartteeko treenatakin, ja miten se sitten tapahtuu. Lukekaahan eteenpäin!”
”Mitä hyvältä koiralta vaaditaan tässä lajissa?”
Koiran pitää olla ruumiinrakenteeltaan oikeanlainen, jotta juoksutyyli, vauhti ja kestävyys olisivat riittäviä. Lisäksi koiran pitää ”osata” löytää lintu eli pystyä käyttämään tuulta hyväkseen ja suorittaa hakua maastoa peittävästi, riittävän laajasti ja yhteyttä ohjaajaan pitäen. Nämä ovat koiralle opetettavia asioita, mutta myös osin perinnöllisiä. Kilpailuissa pärjätäkseen koiran pitää olla kuitenkin myös tottelevainen.
”Onko Menjan kanssa ollut matkalla jotakin koulutuksellisia tai muita haasteita?”
Opetettavissa olevissa tottelevaisuusasioissa haasteena on ollut, että Menja ei ole se ihan miellyttämishaluisin tapaus ja osaa olla myös jääräpäinen. Peruasioita, eli leikittämistä, luokse tuloa, noutoa, istumista ja paikallaoloa alettiin opettaa heti pikkupentuna, kun riistavietti ei ollut vielä niin herännyt. Tällöin vaikutusmahdollisuus oppimiseen on suurempi, eli pentu koki leikkimisen ja makupalat palkkaamisena, ja siitä oli hauskaa tehdä noita asioita.
Käskysanojen ymmärtäminen oli sitten jo aika hyvällä tasolla siinä vaiheessa, kun riistavietti alkaa nostaa päätään ja motivoida koiraa enemmän. Jos tottelevaisuusasioita aletaan tehdä vasta tässä vaiheessa tai niitä tehdään pelkästään lintutilanteissa, on koiran käyttäytymiseen vaikuttaminen jo huomattavasti vaikeampaa. Kun perustottelevaisuudelle taas on jo luotu vahva pohja ja hyödynnetty pikkupentuaika, niin tässä vaiheessa voi jo myös vähän vaatia, että käskyjä totellaan ne kuullessaan.
Kokemuksesta voin sanoa, että lintukoirille pitää myös opettaa, että kun yksi aisti on auki, niin toisia ei suljeta. Kun ollaan linnun hajulla, niin samalla pidetään myös korvat auki eli puhelinyhteys ohjaajaan. Tai jos nähdään juokseva jänis, niin silloinkaan ei suljeta kuuloaistia eli kuunnellaan mitä isäntä sanoo.
”No miten ne puhelinlinjat sitten saadaan pysymään auki tositoimissa, eli miten näitä asioita olette harjoitelleet?”
Tätä asiaa Menjan kanssa harjoiteltiin aikoinaan paljon, ja toistoja tehtiin mitä erilaisimmissa tilanteissa. Suurimmaksi osaksi harjoittelu tapahtui ihan vain lenkkien yhteydessä tai puhtaasti tottelevaisuustreeneissä, että saatiin riittävästi toistoja. Sen jälkeen harjoituksia vaikeutettiin erilaisilla häiriöillä, ja lopulta harjoiteltiin niissä vaikeimmissa tilanteissa eli riistatilanteissa.
Riistavietti on näillä koirilla niin suuri, että tulosta saa vain erilaisissa tilanteissa tapahtuvilla toistoilla ja pysymällä itse mustavalkoisena. Tällöin koira ymmärtää, että yhteistyöllä ohjaajan kanssa pääsee pidemmälle. Toiminnasta pitää tulla tietyissä tilanteissa automaattista koiralle, ja koiran on toteltava joka tilanteessa, vaikka sen pitää samalla myös työskennellä itsenäisesti. Vaikeus on pitää hyvä tasapaino asioiden kanssa. Omaa koiraa pitää oppia lukemaan ja tuntemaan tosi hyvin.
Esimerkki haasteellisesta asiasta, jossa toistoja ollaan jouduttu tekemään paljon, on ollut paikalleen pysähtyminen, kun lintu siivittyy. Menjalla on aina ollut todella räväkät nostot linnuille, ja linnuilla kiire alta pois. Pysähtymistä on pitänyt harjoitella todella paljon, koska koiran on laitettava nopeasti täysi stoppi päälle, kun lintu on ilmassa. Se ei ole helppoa, jos koira ei sitä todella halua. Tätä keksimme harjoitella tilanteessa, jossa saimme Menjan käyttäytymään samalla tavalla kuin metsästystilanteessa.
”No mitä te sitten oikein teitte?”
Asumme sivukylällä ja siellä ulkoilemme alueella, jossa on paljon nurmikenttää ja terijoensalavia. Naakat pitivät niitä talvella nukkumapuina, ja Menja tykkäsi pöläytellä lintuja lentoon juoksemalla puun alle ja jopa hyppäämällä runkoa vasten. Alueella on myös asuntovaunuja talviparkissa.
Teimme niin, että menin vaunun taakse piiloon, ja isäntä käveli koira irti minua kohti. Sopivassa kohtaa heitin pimeässä lumipallon puuhun. Osuessaan puuhun lumipallo teki saman äänen, kuin mikä kuuluu naakkojen lähtiessä puusta lentoon ja niiden siipien osuessa oksiin. Menja oli vähän höpsö ja meni lankaan kerta toisensa jälkeen, ja alkuun yritti rynnätä puiden luo. Tässä saimme tehtyä isot määrät toistoja paikalleen pysähtymisessä.
Oikeita lintutilanteita ei saa samalla lailla koiralle yhtä tiuhaan peräjälkeen, ja jotta koira oppii varmaksi, pitää onnistuneita toistoja tulla kymmeniä kertoja. Näissä tilanteissa kun pitää jäädä paikoilleen, vaikka riistavietti veisi koiraa jatkamaan lintujen jahtaamista.
Näin Menja oppi mitä haluamme, kun jääräpäisesti vain jatkoimme ja jatkoimme. Kun koira jahtasi, se haettiin joka kerta takaisin ja tehtiin uudestaan, ja aina kovasti kehuttiin ja palkittiin, kun Menja teki yhtään oikein. Tätä kautta koira oppii myös hallintaa ilman hihnaa, koska nämä oppivat kyllä heti, milloin ovat hihnassa ja milloin eivät. Vaihtelimme myös ohjaajan etäisyyttä koiraan, jolloin Menja oppi, että ohjaajan vaikutusvalta pätee myös kauempaa.
”Treenataanko teillä vain treeneissä, vai tarviiko kuunnella ihan muulloinkin?”
Koiramme ulkoilevat paljon irti, eli arkihallintaa ja tottelevaisuutta tulee harjoiteltua koko ajan metsästyksen ulkopuolellakin. Tässäkin Menjasta huomaa sen itsenäisyyden. Se mielellään menee vähän kauempana kuin muut, ja joskus se on mennyt liian pitkälle näkymättömiin. Se ei kuitenkaan täysin lähde omille teilleen, ja joskus olen jopa juossut sen kiinni. Sitten ollaan hetki katseltu toisiamme silmiin ja olen sanonut sille, että minun tahdissa mennään. Menja kyllä tietää, että me ihmiset olemme myös tosi jääräpäisiä, ja pelisäännöistä pidetään kiinni. Usein testaan lenkillä, että korvat ovat auki: pyydän sitä tulemaan luokse, istumaan useiden kymmenien metrien päässä tai lopettamaan jonkun asian tekemisen.
Jäniksiä näemme melkein jokaisella lenkillä, eikä lintukoira saa niitä jahdata. Jänöt saavatkin kulkea rauhassa eivätkä kiinnosta koiriamme, kun ne tietävät, että niitä ei saa jahdata. Tämäkin asia on opeteltu ihan jokapäiväisillä lenkeillä, ja samalla tulee harjoiteltua koiran hallintaa.
Lempeällä jämäkkyydellä ja kiitoksella tasapainoilemalla koira on oppinut, ja myös iän tuoma kokemus on tehnyt tehtävänsä.
”Mielenkiintoista! Samat asiat taitavat siis päteä lajissa kuin lajissa pärjäämiseen. Hyvät geenit eivät taida pelkästään riittää, mutta kun siihen yhdistetään ahkera ja oikeanlainen harjoittelu, hyvä ravinto ja huolto ja riittävä lepo, voi tulla hienoa tulosta. Taitaa meikäläinenkin nyt alkaa vihjailla tuolle kaksijalkaiselle, että voisi alkaa pakkaamaan mun treenikassia iltaa varten… joten palataan!”
