« Takaisin blogin etusivulle

Mitä kasvava pentu syö?

”Lempi tässä moi! Tänään pääsette kurkkaamaan mitä mun ruokakupistani löytyy. Mutta kannattaa kurkata nopeasti, koska mulla ei ole tapana jahkailla syömisen kanssa. Omistajani mielestä olen ahne ja nameiksi kelpaisi vaikka hiekoitussepeli, mutta minkäs sille voi että syöminen on kivaa.

Joku raja mullakin sentään on. Kerran mulle yritettiin tarjota salaatinlehteä, mutta se ei todellakaan ollut mikään makuhermoja kutkutteleva kokemus. Kyllä mä sitä yritin maistella moneen kertaan, mutta lopulta oli pakko jättää lattialle. Niin että jatkossa kaikkea muuta paitsi niitä salaatinlehtiä, kiitos.”

Lempi syö pääosin kuivamuonaa ja lisäksi hieman lihaa. Teollinen kuivamuona on suunniteltu täysipainoiseksi ateriaksi, joten kivennäis- ja vitamiinitäydennykselle ei varsinaisesti ole tarvetta. Erittäin energiataloudellisena pentuna Lempi ei syö kuivamuonaa läheskään niin paljon kuin sitä suositellaan painokilojen mukaan annettavaksi, ja lihan osuus ruokavaliossa on verrattain pieni. Sen vuoksi Lempin aterioita täydennetään Zincbalans-sinkkilisällä, sillä muuten pennun sinkin saanti jäisi laskelmien mukaan hieman vajaaksi. Lempin ruokaan lisätään päivittäin myös välttämättömiä omega-3-rasvahappoja.

Jatkuvassa käytössä Lempillä on lisäksi Jointbalans-nivelravinne pienellä annostuksella. Jointbalansin sisältämät glukosamiini ja kondroitiinisulfaatti ovat tärkeitä aineita nivelten normaalille kehittymiselle ja toiminnalle. Niitä Lempille annetaan tukemaan pennun nopeaa kasvua, vaikka perimällä lieneekin kaikkein merkittävin rooli koiran aikuisiän nivelterveydessä.

Satunnaisesti Lempi saa suoliston toimintaa tukevaa Pectbalans-maitohappobakteerivalmistetta. Kaikkien ravintoaineiden imeytyminen tapahtuu suolistossa, joten suoliston terveys on perusta koiran hyvinvoinnille ja vastustuskyvylle jo pennusta lähtien.

Kun Lempi on kasvanut aikuiskokoonsa, kuivamuonan osuus sen ruokavaliossa tulee todennäköisesti putoamaan puoleen. Tällöin myös täydennysrehujen tarve ja käyttö muuttuvat jonkin verran. Zincbalans ja Jointbalans pysyvät Lempillä käytössä aikuisenakin. Muiden lisien tarve lasketaan tarkemmin sen mukaan, mikä kuivamuona on käytössä ja kuinka paljon Lempi sitä tulee päivässä saamaan.

Sinne upposi. Mun mielestä ruokakuppiani voisi täyttää huomattavasti useamminkin kuin pari kertaa päivässä, mutta tuon kaksijalkaisen ilonpilaajan mukaan liika syöminen on kuulemma pahasta. Niin kai sitten, täytyy varmaan kiltisti hyväksyä tosiasiat.

Seuraavaan kertaan!