Urheilukoiran ravitsemusvalmennus, osa 5: tulokset

Yhteistyössä: Carnin

”Lempi tässä moi! Meikäläinen suunnistaa kohta kesälomalle, mutta sitä ennen laitetaan pakettiin tää mun puoli vuotta kestänyt ruokavalmennus. Aikaisemmin ollaankin taidettu jo mainita, että ruokaa ei mun pettymykseksi tippunut – eikä tipu – lisää… No mitäs hyötyä tästä sitten oli? Lue lisää.”

Lempin kuuden kuukauden pituinen ravitsemusvalmennus lähestyy loppuaan. Kolmannella eli viimeisellä tapaamiskerralla tarkastellaan toteutettujen ruokintamuutosten tuomia hyötyjä. Aiemmin on kartoitettu lähtötilanne, laitettu perusruokavalio kuntoon, perehdytty nesteytys- ja palautusjuomiin sekä valittu sopivat lisäravinteet. Ravitsemusvalmennuksen ohjaajana toimii lemmikkien ravitsemusneuvoja Emmi Heikkinen.

Uutta tietoa ja varmuutta

Lempin omistaja Maiju Ojamies pitää ravitsemusvalmennusta todella mielenkiintoisena ja opettavaisena projektina, vaikka hän työskenteleekin koiran ravitsemukseen liittyvien asioiden kanssa päivittäin.

– Ruokapäiväkirjan perusteella saadusta palautteesta tajusin, kuinka merkittävä osa Lempin saamasta energiasta tulee treeninameista niinä päivinä, kun treenaamme, vaikka yritän pilkkoa ne mahdollisimman pieneksi ja käytän nameina pääasiallisesti koiralle terveellistä puolikosteaa täysravintoa, Maiju pohtii.

– Sain vahvistuksen myös sille, että riittävää laadukkaan eläinproteiinin saantia täytyy tällaisen kokoonsa nähden pieniruokaisen urheilukoiran kohdalla oikeasti miettiä, jotta proteiinin saanti ei ole vain peruskoiran ylläpitoproteiininsaannin tasolla, Maiju lisää.

Valmennuksen opit on otettu Lempin kanssa käyttöön, ja ne on havaittu toimiviksi. Ainoastaan kovemmista treeni- ja kisarupeamista palautumisen testailu jää kevään peruuntuneiden treenien takia myöhemmäksi. Valmennuksesta Maiju kokee saaneensa uutta tietoa ja varmuutta Lempin ruokintaan.

Monenlaista hyötyä

Yksilöllisellä ravitsemusvalmennuksella voidaan saavuttaa urheilukoiralle monenlaisia hyötyjä. Kaikki lähtee siitä, että koiran perusruokavalio säädetään yksilön tarpeisiin, harrastettavan lajiin ja harjoituskauteen sopivaksi. Oikeanlaisten ruokintarutiinien löytyminen helpottaa painonhallintaa, jolla on suuri merkitys koiran suorituskyvyn kannalta.

– Kun paino ei heittele vaan pysyy vakiona, koiran suorituskyky paranee. Esimerkiksi agilitykoiralla etenemät nousevat ja palautuminen nopeutuu, Emmi havainnollistaa.

Lisäksi valmennuksessa tarkistetaan, että ruokavaliota täydennetään oikeilla ja tarkoituksenmukaisilla lisäravinteilla, ja että nesteytys- ja palautusjuomakäytännöt ovat kunnossa. Näin omistaja saa varmuuden siitä, että ruokavalio sisältää kaiken tarvittavan koiran suorituskyvyn ja palautumisen tukemiseen.

– Suosittelen urheilukoiran ravitsemusvalmennusta jokaiselle, joka haluaa varmistaa paljon treenaavan ja kisaavan koiransa suorituskyvyn ja palautumisen optimoinnin. Moni ei ehkä kuitenkaan osaa miettiä tarkemmin, saako koira ravinnostaan kaiken tarvittavan, vaikka ruokavalio vaikuttaa kokonaisvaltaisesti koiran fysiikan pysymiseen kunnossa, Maiju summaa.

”Itse asiassa kuulin juuri, että olen tässä valmennuksen aikana hoikistunut sopivasti eikä mun paino enää seilaa. No hei, nythän se rantakausi vasta on alkanut, joten ihan hyvin olen optimoinut tän kuntohuipun mun mielestä.

Jos multa kysytään, niin se palautusjuoma on ollut ehdottomasti tän valmennuksen kohokohta. Nyt onkin ollut aika lämpimät kelit, niin oletan että sitä tarjoillaan mulle runsaasti kesän treenien yhteydessä. Kesä, loma ja paljon aikaa lenkkeilyyn, uimiseen ja treenaamiseen – voisiko sitä pieni bordercollie enempää toivoa? Ihanaa kesää kaikille!”

Lue postaussarjan edelliset osat:

Urheilukoiran ravitsemusvalmennus, osa 1: aloitustapaaminen
Urheilukoiran ravitsemusvalmennus, osa 2: perusruokavalio kuntoon
Urheilukoiran ravitsemusvalmennus, osa 3: nesteytys- ja palautusjuomat
Urheilukoiran ravitsemusvalmennus, osa 4: lisäravinteet

Urheilukoiran ravitsemusvalmennus, osa 4: lisäravinteet

Yhteistyössä: Carnin

”Moikka taas kaikki! Jotkut teistä saattavatkin muistaa, että olen joskus aiemmin maininnut niistä purkeista, joita meillä on yläkaapissa melkoisen monta, ja joista annostelu mun mielestä harmillisesti hidastaa mun ruoansaantia. Niissä on erilaisia täydennysrehuja, vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita ja vastaavia, vaikka yleensä ihmiset puhuukin lisäravinteista. Kävin haastattelemassa jo tutuksi tullutta ravitsemusneuvoja Emmi Heikkistä ja kysyin, mitä mieltä hän on mun purkkivalikoimasta ja sen tarpeellisuudesta. Lukekaahan eteenpäin.”

Lempin ravitsemusvalmennus on edennyt siihen pisteeseen, että on aika tehdä hienosäätöä lisäravinteiden osalta. Tässä postauksessa lemmikkien ravitsemusneuvoja Emmi Heikkinen opastaa, minkälaiset valmisteet Lempin ruokavalion tueksi kannattaisi valita. Aiemmin valmennuksessa on jo kartoitettu lähtötilanne, laitettu perusruokavalio kuntoon sekä perehdytty nesteytys- ja palautusjuomiin.

Oikein valituilla valmisteilla tehoa suorituskykyyn

Lempin ruokavalio koostuu pääasiassa täysravinnoista, sillä ruokavalio sisältää kuivaruokaa, tuoreruokaa ja kypsennettyä lihaa. Urheilukoiran lisäravinteiden valinnassa tulee aina huomioida ruokavalion jo sisältämät ravintoaineet. Suorituskykyä voidaan tukea erilaisten valmisteiden avulla, mutta jos ruokavalion perusrunko ei ole kunnossa, niin lisäravinteista saatava hyöty voi jäädä olemattomaksi.

Urheilukoiran ruokavaliossa yleisimmin käytettyjä lisäravinteita ovat rasvahappovalmisteet, nivelravinteet sekä erilaiset vitamiinit ja kivennäisaineet. Myös erilaisilla probiootti- ja prebioottivalmisteilla voidaan tukea suoliston toimintaa erityisesti silloin, jos suorituksen yhteydessä esiintyy löysävatsaisuutta. Lisäravinteita voidaan käyttää myös suorituksen yhteydessä muun muassa palautumisen tukemiseen, eikä kaikkia valmisteita ole välttämätöntä käyttää päivittäin.

Rasvahapot, nivelravinteet ja maitohappobakteerit ovat valmisteina sellaisia, että niitä on turvallista lisätä urheilukoiran ruokavalioon ilman että kokonaisruokavalion tasapaino kärsii. Näitä valmisteita voidaan myös käyttää ikään kuin varmuuden vuoksi.

Mitä tahansa valmisteita ei kuitenkaan kannata lisätä urheilukoiran ruokavalioon omin päin. Esimerkiksi ihmisten tai hevosten elektrolyyttivalmisteita ei missään nimessä tule käyttää koirille. Niiden käyttö saattaa olla jopa vaarallista, sillä koirat eivät hikoile eikä liikunta juurikaan lisää koiran elektrolyyttien tarvetta.

– Ihmisten urheiluravitsemukseen liittyviä ohjeita ei muutenkaan voida suoraan soveltaa koirille, sillä kyseessä on täysin eri eläinlaji, Emmi muistuttaa.

Sinkkiä anturoille

Lempillä on tällä hetkellä käytössä lisäravinteina sinkki, B-vitamiini, nivelravinteet, maitohappobakteerit sekä rasvahappovalmiste. Valmisteiden käyttömäärät ovat Emmin mukaan sopivalla tasolla.

Sinkkiä Lempi käyttää erityisesti kovalla kulutuksella olevien tassunpohjiensa tueksi. Osalla urheilukoirista anturat eivät meinaa pysyä vauhdissa mukana, vaan niihin tulee lohkeilua. Lohkeilevien tassunpohjien tueksi voi kokeilla rasvahappovalmisteita ja sinkkiä. Myös ruokavalio kokonaisuutena kannattaa tarkistuttaa kuntoon. Sinkkiä voidaan tarjoilla kuureina raskaimmalla kilpailukaudella tai siihen valmistautuessa.

Antioksidantteja palautumisen tueksi

Vitamiineista C-vitamiini ja E-vitamiini toimivat antioksidanttina ja suojaavat soluja hapettumiselta. C-vitamiinia eli askorbiinihappoa koira kykenee muodostamaan itse maksassa glukoosista, mutta onko prosessi riittävä urheilukoiran tarpeisiin? Fyysisen rasituksen tiedetään laskevan seerumin askorbiinihappopitoisuuksia. Antioksidantit saattavat auttaa palautumisessa, mutta niitäkään ei tule annostella liikaa.

E-vitamiinin tarve kasvaa ruokavalion rasvapitoisuuden noustessa. Urheilukoirille suunnatut ruokavaliot sisältävät runsaammin rasvaa ja se on urheilukoiran pääasiallinen energianlähde pitkäkestoisessa suorituksessa. E-vitamiinia on lisätty moniin rasvahappovalmisteisiin, mutta E-vitamiinia on saatavilla myös erikseen. Probalans E-balans sisältää E-vitamiinin lisäksi seleeniä, joka toimii yhdessä E-vitamiinin kanssa.

– Lempin ruokavalio ei sisällä tällä hetkellä kuin normaalin ylläpitotason annostuksen E-vitamiinia ja C-vitamiinia. E- ja C-vitamiinilisiä Lempi voisi vielä kokeilla treenien yhteydessä palautumisen tueksi, Emmi vinkkaa.

”Eli ihan hyvällä mallilla oli meikäläisen syömiset, kuten kuulitte. Ilmeisesti vielä joku purkki keksittiin lisää tuonne vitamiiniosastoon, mutta ehkä mä sen kestän. Edelleen olen itse sitä mieltä, että tässä valmennuksessa ei vielä ole päästy olennaisimpaan eli massakauteen, sitä kovasti odottelen. Tosin mun emäntä sanoi, että se mulla on ollut jo, enkä todellakaan ole bikinikunnossa, mutta hei, puhuisi nyt vaan itsestään… No mutta joka tapauksessa, ihania aurinkoisia kesäpäiviä ja hyvää juhannusta kaikille kaksi- ja nelijalkaisille, palataan taas lähiaikoina!”

Postaussarjan seuraavassa osassa tarkastellaan, miten ravitsemusvalmennuksessa tehdyt ruokinnan muutokset ovat vaikuttaneet Lempin vointiin ja suorituskykyyn.

Lue postaussarjan edelliset osat:

Urheilukoiran ravitsemusvalmennus, osa 1: aloitustapaaminen
Urheilukoiran ravitsemusvalmennus, osa 2: perusruokavalio kuntoon
Urheilukoiran ravitsemusvalmennus, osa 3: nesteytys- ja palautusjuomat

Urheilukoiran ravitsemusvalmennus, osa 3: nesteytys- ja palautusjuomat

Yhteistyössä: Carnin

”Moikka! Nyt ollaan mun ravitsemusvalmennuksessa päästy juoma-asioiden äärelle. Onkin ollut tosi lämmin, ja ollaan vihdoin päästy riittävästi touhuamaan kaikkea kivaa ulkona erilaisten treenien merkeissä. Hikihän siinä sitten tulee, kun ei ole tällaiseen lämpöön äkkiseltään tottunut. Lenkkien jälkeen käyn yleensä juomassa, ja lenkeillä tietty juon kaikista mahdollisista puroista ja mutaojista. Treeneissä tai heti niiden jälkeen en aina malttaisi nesteyttää, kun ne juoma- ja lepotauot on mun mielestä turhaan pois siitä itse asiasta eli tekemisestä… Mutta sillä ravitsemusneuvoja-Emmillä oli mulle hyviä eväitä tähänkin, joten lukekaahan eteenpäin!”

Lempin ravitsemusvalmennus jatkuu lemmikkien ravitsemusneuvoja Emmi Heikkisen opastuksessa. Tässä vaiheessa valmennusta on ehditty kartoittaa lähtötilanne ja laittaa Lempin perusruokavalio kuntoon. Valmennuksen toisella tapaamiskerralla päästään siis aloittamaan ruokavalion hienosäätö. Tässä postauksessa perehdytään nesteytys- ja palautusjuomien saloihin.

Nesteytä riittävästi, mutta älä liikaa

Urheilukoiran ruokinnassa on tärkeää huomioida riittävä nesteen saanti, sillä liikunta lisää koiran päivittäistä nesteen tarvetta. Liikuntasuoritus aiheuttaa nestevajausta, joka aikuisella perusterveellä koiralla korjaantuu, kun koira juo normaalisti treenin jälkeen. Osalla koirista nestevajaus korjaantuu yhdellä juonnilla, mutta osa vaatii useamman juottokerran. Juotto tulee tehdä välittömästi suorituksen jälkeen, eli koiralla pitäisi aina olla saatavilla viileää ja tuoretta vettä.

– Huonosti juovilla koirilla on hyvä käyttää nesteen seassa jotain makuainetta tai antaa valmiita nesteytysjuomia. Näissäkin kannatta pitää kohtuus, sillä ahneet koirat saattavat juoda liikaa hyvänmakuisia juomia. Ylinesteyttämisestä on enemmän haittaa kuin hyötyä, Emmi muistuttaa.

Lempi sai valmennuksessa suuntaa-antavan ohjeistuksen sopivasta nestemäärästä, jotta vältytään ylinesteyttämiseltä. Lempin aterioista noin puolet on kosteaa ruokaa, joten päivittäinen nesteen tarve on hieman alhaisempi kuin pelkkää kuivaruokaa syövillä koirilla. Jos puhdas vesi maistuu Lempille ohjeellista määrää enemmän, niin juomista ei rajoiteta.

Tehoa palautumiseen

Palautusjuomien tarkoituksena on tukea lihasten glykogeenivarastojen täydentymistä seuraavaa suoritusta varten. Palautusjuomia on siis järkevä käyttää silloin, kun treenataan tai kisataan peräkkäisinä päivinä. Palautumista tehostavana ravintoaineena juomissa käytetään lyhytketjuisia hiilihydraatteja, usein maltodekstriinia. Juoma tarjotaan aina päivän viimeisen urheilusuorituksen tai muun raskaan treenin jälkeen, ja se olisi hyvä antaa 30 minuutin sisään suorituksen päättymisestä. Näin palautuminen saadaan välittömästi käyntiin.

– Palautusjuomassa ykkösasia on se, että se maistuu koiralle. Juomasta ei ole mitään hyötyä, jos koira ei suostu sitä juomaan. Sen vuoksi palautusjuomaan on hyvä lisätä pieni määrä jotakin makuainetta, kuten veteen säilöttyjä tonnikalahiutaleita. Rasvaa palautusjuoman kanssa ei tulisi samanaikaisesti tarjoilla, Emmi neuvoo.

Ennen kuin palautusjuomaa aletaan käyttää tositilanteissa, koira tulisi totuttaa juoman koostumukseen ja makuun etukäteen joko lepokaudella tai viikkotreenien yhteydessä. Pahimmassa tapauksessa uudesta kokeilusta aiheutuvat vatsanväänteet pilaavat tärkeän kilpailupäivän tai treeniviikonlopun. Nesteytys- ja palautusrutiineihin kannattaa siis totutella maltilla.

”Hyvät drinkit oli Emmi mulle sekoitellut, tykkäsin kyllä! Musta tuntuu, että se selkeästi ymmärtää mua, koska tällaista soppaa mulle ei ole tajuttu aikaisemmin tarjoilla. Toivottavasti tuo ihminen ottaa nyt nämä vinkit käyttöön. Erityisesti tuohon palautusjuomaan voisin totutella vaikka joka päivä ihan varmuuden vuoksi… Kivoja treenihetkiä kaikille, nautitaan kesästä ja yhteisestä tekemisestä meidän ihmisten kanssa!”

 

Postaussarjan seuraavassa osassa jatketaan ruokavalion hienosäätöä ja puhutaan urheilukoiran lisäravinteista.

Lue postaussarjan edelliset osat:
Urheilukoiran ravitsemusvalmennus, osa 1: aloitustapaaminen
Urheilukoiran ravitsemusvalmennus, osa 2: perusruokavalio kuntoon

Urheilukoiran ravitsemusvalmennus, osa 2: perusruokavalio kuntoon

Yhteistyössä: Carnin

”Moi! Viimeksi oli puhetta että mulla alkoi tämmöinen ravitsemusvalmennus, ja että lisää ruokaa ei tippunut. Joo, mun mielestä annokset on ihan yhtä surkean pieniä kuin ennenkin. Niihin lisätään aina jotain jauhoja ja öljyjä purkeista ja pulloista, ja sillä aikaa kun niitä laitetaan, ehdin edelleen kuolata lammikot lattialle. Sinänsä mun mielestä turhaa, kun se ruoan saaminen sitten kestää kauemmin… ainakin pari sekuntia, mutta se on nälkäisen koiran elämässä pitkä aika se!

Mun ihminen sai palautetta mun syömisistä, siis muutakin kuin että olen ollut ruoka-aikaan kotona. Lukekaa eteenpäin, niin saatte tietää, mitä mun kupin sisällöstä kommentoitiin.”

Valloittava Lempi on aloittanut lemmikkien ravitsemusneuvoja Emmi Heikkisen opastuksessa urheilukoiran ravitsemusvalmennuksen. Edellisessä postauksessa käytiin läpi, mitä kuuden kuukauden pituinen ravitsemusvalmennus pitää sisällään. Tässä postauksessa sukelletaan tarkemmin Lempin ruokapäiväkirjaan ja käydään läpi, millaisia muutoksia Emmi ehdotti Lempin ruokintaan.

Näin Lempi syö: ruokavalion perustana täysravinto

Aloitustapaamista varten Lempin saamista ruoista ja ruokamääristä pidettiin kirjaa kahden viikon ajan. Ruokapäiväkirja paljastaa, että Lempin ruokavalio koostuu pääasiassa tuoreaterioista ja laadukkaasta kuivaruoasta, joita koira saa joka päivä. Täydennykseksi Lempille annetaan päivittäin 1–2 tl ravintoöljyä, Zincbalans-sinkkilisää, Jointbalans-nivelravinnetta, E- ja B-balansia sekä vaihtelevasti Pectbalans-maitohappobakteereita. Paljon treenaavalla Lempillä myös koulutusherkut ovat olennainen osa päivittäistä ruokavaliota.

Huomio treeniherkkujen määrään

Ruokapäiväkirjan perusteella Emmi laski tarkasti Lempin energian, proteiinin ja rasvan sekä vitamiinien ja kivennäisaineiden keskimääräisen päivittäisen saannin, ja saantia verrattiin urheilevan koiran tarpeisiin.

– Ravintolaskelmien perusteella Lempin perusruokavalio on ihan hyvällä mallilla. Tässä vaiheessa kiinnittäisin eniten huomiota treeniherkkujen määrään. Ruokapäiväkirja paljastaa, että 10-65 % päivittäisestä energiasta tulee koulutusherkuista, ja jos niiden osuus on jatkuvasti korkea, niin ylipainoa saattaa kertyä salakavalasti, Emmi kommentoi.

Kun koulutusherkkujen määrä on suuri, kannattaa erityistä huomiota kiinnittää treeniherkkujen laatuun. Lempi käyttää treeninameinaan alun perin koiran täysravinnoksi tarkoitettua puolikosteaa ruokaa, joka on esimerkiksi nakkeja ja lihapullia huomattavasti terveellisempi, mutta kuitenkin erittäin maistuva vaihtoehto.

Lempi saa ohjeeksi syödä kaksi kertaa päivässä, mutta jos treeniherkkujen määrä nousee kovin suureksi, niin toista päivän aterioista ei ole välttämätöntä antaa kupista.

Ruokintatekniikasta Emmi ohjeistaa, että treenipäivinä Lempille ei anneta ruokaa 6–8 tuntiin ennen suoritusta, ettei mahalaukussa oleva ruokamassa nouse pahimmassa tapauksessa takaisin ylös. Treenien jälkeen ruokaa voi antaa aikaisintaan tunnin tai parin päästä.

Pieni nosto proteiinin saantiin

Toinen muutosehdotus koskee ruokavalion proteiinin määrää, sitä Emmi kehottaa hieman lisäämään. Lempillä on tilapäisesti keväällä ollut sairastumisen seurauksena ajanjakso, jolloin liikkuminen ja treenaaminen on ollut aikaisempaa vähäisempää.  Tämä sekä sairastumisen vaatima lääkitys seurauksineen näkyy myös koiran lihaskunnossa.

– Lempin ruokavaliossa proteiinin määrä ei ole kovin korkea, vaan se vastaa lähinnä urheilevan koiran ylläpitotason suositusmäärää. Lihaskunnon tukemiseksi proteiinin saantia voisi hieman nostaa, ainakin väliaikaisesti, Emmi neuvoo.

Lempin kohdalla proteiinin määrän lisäämiseksi riittää tuoreaterioiden vaihtaminen lihaisampiin versioihin. Vaihtoehtoisesti proteiinin saantia voi lisätä kananmunilla, jos Lempin vatsa niitä kestää. Aikaisemmin Lempi on saanut päivittäin raakaa lihaa, mutta se on nyt jätetty sairastumisen myötä pois ja korvattu kypsennetyillä tuotteilla.

Lisistä päällekkäiset pois

Lisäravinteista Emmi ohjeistaa jättämään erillisen E-vitamiinilisän pois, mikäli sitä on lisätty runsaasti jo koiran saamaan ravintoöljyyn. Lempi käyttää vaihdellen muutamaa eri öljyvalmistetta, ja vähemmän E-vitamiinia sisältävien öljyjen kanssa E-balansia voi edelleen käyttää. Zincbalansin antamista Emmi suosittelee jatkamaan ainakin niin kauan, että Lempin turkki palautuu entiselleen sen syömän lääkekuurin ja karvanlähtöajan jäljiltä. Sen jälkeen lisäsinkin tarpeellisuutta voidaan tarkastella uudelleen. Jointbalansin, B-balansin ja Pectbalansin Emmi neuvoo pitämään jatkossakin mukana Lempin ruokavaliossa.

”Semmoiset terveiset tuli. Treeniherkkuja kyllä meneekin aika paljon, kun nyt olen taas saanut treenata aika paljon ja ulkona onkin ollut mainiot kelit pihalla harjoitteluun. Välillä tulee oikein hiki! Toivotaan että tämä treenikausi jatkuu ja herkkujen määräkin pysyy samalla korkealla tasolla… Palataan!”

Postaussarjan seuraavassa osassa aloitetaan ruokavalion hienosäätö ja perehdytään palautus- ja nesteytysjuomiin.

Lue postaussarjan edelliset osat:
Urheilukoiran ravitsemusvalmennus, osa 1: aloitustapaaminen

Urheilukoiran ravitsemusvalmennus, osa 1: aloitustapaaminen

Yhteistyössä: Carnin

Moi vaan kaikki! Mulla on alkanut tässä alkuvuodesta uusi mielenkiintoinen treenijuttu. Kun meille harrastuskoirille ja meidän ohjaajille on tarjolla kaikenlaisia lajivalmennuksia, niin mä aloitin sitten semmoisten lisäksi myös ravitsemusvalmennuksen. Ekaksi ajattelin tietysti että kuinka hienoa, ravitsemus on ruokaa ja kun tokovalmennuksessa tokoillaan ja agilityvalmennuksessa harjoitellaan niitä estejuttuja, niin tässä ravitsemusvalmennuksessa varmastikin syödään vielä enemmän kuin aikaisemmin! No sitten mulle kummiskin selvisi, että ei se ihan niin mennytkään… Mutta lukekaa lisää niin kerron miten se meni!

Aktiivisesti muun muassa tokoa ja palveluskoiralajeja treenaava Lempi aloittaa lemmikkien ravitsemusneuvoja Emmi Heikkisen ohjauksessa urheilukoiran ravitsemusvalmennuksen, jotta Lempin ruokavalio ja sen myötä myös suorituskyky saadaan hiottua huippuunsa. Ravitsemus on todella tärkeässä asemassa koiran suorituskyvyn ja palautumisen kannalta, varsinkin kun kyseessä on paljon treenaava yksilö. Lempi on aktiivisuudestaan huolimatta erittäin energiataloudellinen nuori koira, joka tulee toimeen painoonsa nähden melko pienellä ruokamäärällä. Tällöin syödyn ravinnon laadulla on entistä suurempi merkitys, jotta se varmasti sisältää kaiken, mitä aktiivinen koira kunnossa pysyäkseen tarvitsee.

Urheilukoiran ravitsemusvalmennus kestää yhteensä kuusi kuukautta ja se sisältää kolme tapaamiskertaa. Ensin laitetaan koiran perusruokavalio kuntoon, ja sen jälkeen lähdetään tekemään hienosäätöjä ottamalla mukaan esimerkiksi palautus- ja nesteytysjuomia sekä tarvittavia lisäravinteita. Koska kaikki koirat ovat yksilöitä, ruokavaliota ei yleensä saada heti kerralla viilattua täydelliseksi, vaan ruokamääriä ja lisäravinteita on usein tarpeen säätää matkan varrella. Kuuden kuukauden aikana nähdään hyvin, miten toteutetut muutokset vaikuttavat koiran suorituskykyyn ja palautumiseen.

Aloitustapaamista varten Lempi on pitänyt ruokapäivää viikon ajan. Ruokapäiväkirjaan on kirjattu tarkasti kaikki, mitä Lempi on viikon aikana syönyt. Perusruokien ohella päiväkirjaan on kirjattu myös treeneissä käytettyjen ruokapalkkioiden määrä sekä kaikenlaiset energiapitoisemmat puruluut ja muut mahdolliset välipalat. Ruokapäiväkirjan avulla kartoitetaan Lempin nykyinen ruokavalio ja saadaan selville, minkälaisia muutoksia siihen olisi tarpeen tehdä. Myös koiran lihavuuskunto ja ulkoinen vointi huomioidaan ruokintasuunnitelman laatimisessa. Aloitustapaamisessa todettiin, että Lempi on ainakin ollut ruoka-aikaan riittävästi kotona, eli energiaa se on ruoastaan saanut riittävästi. Mikäli Lempillä olisi meneillään aktiivinen kisakausi, olisi painoa syytä pudottaa hieman, mutta treenikaudelle paino on ihan sopiva, kunhan se ei nykyisestä enää nouse.

– Mielenkiinnolla odotan, minkälaisia muutoksia Lempin ruokavalioon ehdotetaan. Aika paljon olen tietysti itsekin tekemisissä näiden ruoka-asioiden kanssa, mutta vuosien varrella ruokamerkit ja ruokamäärät ovat vaihdelleet, eikä niistä ole tullut tehtyä kovin täsmällisiä laskelmia. Katsotaan, miten valmennus näkyy Lempin voinnissa, pohtii Lempin omistaja Maiju Ojamies.

Niin, kuten kuulitte, niin ruokaa ei tippunut lisää! Se oli melkoinen pettymys. Pääasia kuitenkin on että saan aktiivisesti touhuta kaikkea jatkossakin, ja jos tämä valmennus auttaa siinä että pääsen treenaamaan kaikenlaista ja pysyn hyvässä kunnossa, niin ookoo sitten. Odotan mielenkiinnolla jatkoa! Nyt päiväunille… palataan asiaan!

 

Postaussarjan seuraavassa osassa käydään läpi, minkälaisia muutoksia Lempin perusruokavalioon tehtiin ruokapäiväkirjan tarkastelun perusteella.