Avainsana: metsästys

”Lempi tässä moi! Jatketaan vielä juttua englantilaisten kanakoirien suomenmestarin kanssa. Aiemmin ollaan tutustuttu Menja-koiraan ja kuultu koepäivän kuulumiset sekä perehdytty ruokintaan ja huoltoasioihin. Tämän juttusarjan viimeisessä osassa selvitetään, synnytäänkö tässä lajissa mestariksi vai tartteeko treenatakin, ja miten se sitten tapahtuu. Lukekaahan eteenpäin!”

”Mitä hyvältä koiralta vaaditaan tässä lajissa?”

Koiran pitää olla ruumiinrakenteeltaan oikeanlainen, jotta juoksutyyli, vauhti ja kestävyys olisivat riittäviä. Lisäksi koiran pitää ”osata” löytää lintu eli pystyä käyttämään tuulta hyväkseen ja suorittaa hakua maastoa peittävästi, riittävän laajasti ja yhteyttä ohjaajaan pitäen. Nämä ovat koiralle opetettavia asioita, mutta myös osin perinnöllisiä. Kilpailuissa pärjätäkseen koiran pitää olla kuitenkin myös tottelevainen.

”Onko Menjan kanssa ollut matkalla jotakin koulutuksellisia tai muita haasteita?”

Opetettavissa olevissa tottelevaisuusasioissa haasteena on ollut, että Menja ei ole se ihan miellyttämishaluisin tapaus ja osaa olla myös jääräpäinen. Peruasioita, eli leikittämistä, luokse tuloa, noutoa, istumista ja paikallaoloa alettiin opettaa heti pikkupentuna, kun riistavietti ei ollut vielä niin herännyt. Tällöin vaikutusmahdollisuus oppimiseen on suurempi, eli pentu koki leikkimisen ja makupalat palkkaamisena, ja siitä oli hauskaa tehdä noita asioita.

Käskysanojen ymmärtäminen oli sitten jo aika hyvällä tasolla siinä vaiheessa, kun riistavietti alkaa nostaa päätään ja motivoida koiraa enemmän. Jos tottelevaisuusasioita aletaan tehdä vasta tässä vaiheessa tai niitä tehdään pelkästään lintutilanteissa, on koiran käyttäytymiseen vaikuttaminen jo huomattavasti vaikeampaa. Kun perustottelevaisuudelle taas on jo luotu vahva pohja ja hyödynnetty pikkupentuaika, niin tässä vaiheessa voi jo myös vähän vaatia, että käskyjä totellaan ne kuullessaan.

Kokemuksesta voin sanoa, että lintukoirille pitää myös opettaa, että kun yksi aisti on auki, niin toisia ei suljeta. Kun ollaan linnun hajulla, niin samalla pidetään myös korvat auki eli puhelinyhteys ohjaajaan. Tai jos nähdään juokseva jänis, niin silloinkaan ei suljeta kuuloaistia eli kuunnellaan mitä isäntä sanoo.

”No miten ne puhelinlinjat sitten saadaan pysymään auki tositoimissa, eli miten näitä asioita olette harjoitelleet?”

Tätä asiaa Menjan kanssa harjoiteltiin aikoinaan paljon, ja toistoja tehtiin mitä erilaisimmissa tilanteissa. Suurimmaksi osaksi harjoittelu tapahtui ihan vain lenkkien yhteydessä tai puhtaasti tottelevaisuustreeneissä, että saatiin riittävästi toistoja. Sen jälkeen harjoituksia vaikeutettiin erilaisilla häiriöillä, ja lopulta harjoiteltiin niissä vaikeimmissa tilanteissa eli riistatilanteissa.

Riistavietti on näillä koirilla niin suuri, että tulosta saa vain erilaisissa tilanteissa tapahtuvilla toistoilla ja pysymällä itse mustavalkoisena. Tällöin koira ymmärtää, että yhteistyöllä ohjaajan kanssa pääsee pidemmälle. Toiminnasta pitää tulla tietyissä tilanteissa automaattista koiralle, ja koiran on toteltava joka tilanteessa, vaikka sen pitää samalla myös työskennellä itsenäisesti. Vaikeus on pitää hyvä tasapaino asioiden kanssa. Omaa koiraa pitää oppia lukemaan ja tuntemaan tosi hyvin.

Esimerkki haasteellisesta asiasta, jossa toistoja ollaan jouduttu tekemään paljon, on ollut paikalleen pysähtyminen, kun lintu siivittyy. Menjalla on aina ollut todella räväkät nostot linnuille, ja linnuilla kiire alta pois. Pysähtymistä on pitänyt harjoitella todella paljon, koska koiran on laitettava nopeasti täysi stoppi päälle, kun lintu on ilmassa. Se ei ole helppoa, jos koira ei sitä todella halua. Tätä keksimme harjoitella tilanteessa, jossa saimme Menjan käyttäytymään samalla tavalla kuin metsästystilanteessa.

”No mitä te sitten oikein teitte?”

Asumme sivukylällä ja siellä ulkoilemme alueella, jossa on paljon nurmikenttää ja terijoensalavia. Naakat pitivät niitä talvella nukkumapuina, ja Menja tykkäsi pöläytellä lintuja lentoon juoksemalla puun alle ja jopa hyppäämällä runkoa vasten. Alueella on myös asuntovaunuja talviparkissa.

Teimme niin, että menin vaunun taakse piiloon, ja isäntä käveli koira irti minua kohti. Sopivassa kohtaa heitin pimeässä lumipallon puuhun. Osuessaan puuhun lumipallo teki saman äänen, kuin mikä kuuluu naakkojen lähtiessä puusta lentoon ja niiden siipien osuessa oksiin. Menja oli vähän höpsö ja meni lankaan kerta toisensa jälkeen, ja alkuun yritti rynnätä puiden luo. Tässä saimme tehtyä isot määrät toistoja paikalleen pysähtymisessä.

Oikeita lintutilanteita ei saa samalla lailla koiralle yhtä tiuhaan peräjälkeen, ja jotta koira oppii varmaksi, pitää onnistuneita toistoja tulla kymmeniä kertoja. Näissä tilanteissa kun pitää jäädä paikoilleen, vaikka riistavietti veisi koiraa jatkamaan lintujen jahtaamista.

Näin Menja oppi mitä haluamme, kun jääräpäisesti vain jatkoimme ja jatkoimme. Kun koira jahtasi, se haettiin joka kerta takaisin ja tehtiin uudestaan, ja aina kovasti kehuttiin ja palkittiin, kun Menja teki yhtään oikein. Tätä kautta koira oppii myös hallintaa ilman hihnaa, koska nämä oppivat kyllä heti, milloin ovat hihnassa ja milloin eivät. Vaihtelimme myös ohjaajan etäisyyttä koiraan, jolloin Menja oppi, että ohjaajan vaikutusvalta pätee myös kauempaa.

”Treenataanko teillä vain treeneissä, vai tarviiko kuunnella ihan muulloinkin?”

Koiramme ulkoilevat paljon irti, eli arkihallintaa ja tottelevaisuutta tulee harjoiteltua koko ajan metsästyksen ulkopuolellakin. Tässäkin Menjasta huomaa sen itsenäisyyden. Se mielellään menee vähän kauempana kuin muut, ja joskus se on mennyt liian pitkälle näkymättömiin. Se ei kuitenkaan täysin lähde omille teilleen, ja joskus olen jopa juossut sen kiinni. Sitten ollaan hetki katseltu toisiamme silmiin ja olen sanonut sille, että minun tahdissa mennään. Menja kyllä tietää, että me ihmiset olemme myös tosi jääräpäisiä, ja pelisäännöistä pidetään kiinni. Usein testaan lenkillä, että korvat ovat auki: pyydän sitä tulemaan luokse, istumaan useiden kymmenien metrien päässä tai lopettamaan jonkun asian tekemisen.

Jäniksiä näemme melkein jokaisella lenkillä, eikä lintukoira saa niitä jahdata. Jänöt saavatkin kulkea rauhassa eivätkä kiinnosta koiriamme, kun ne tietävät, että niitä ei saa jahdata. Tämäkin asia on opeteltu ihan jokapäiväisillä lenkeillä, ja samalla tulee harjoiteltua koiran hallintaa.

Lempeällä jämäkkyydellä ja kiitoksella tasapainoilemalla koira on oppinut, ja myös iän tuoma kokemus on tehnyt tehtävänsä.

”Mielenkiintoista! Samat asiat taitavat siis päteä lajissa kuin lajissa pärjäämiseen. Hyvät geenit eivät taida pelkästään riittää, mutta kun siihen yhdistetään ahkera ja oikeanlainen harjoittelu, hyvä ravinto ja huolto ja riittävä lepo, voi tulla hienoa tulosta. Taitaa meikäläinenkin nyt alkaa vihjailla tuolle kaksijalkaiselle, että voisi alkaa pakkaamaan mun treenikassia iltaa varten… joten palataan!”

”Lempi tässä moi! Jatketaan juttua suomenmestari Menjan kanssa. Tai oikeastaan Menjan ihmiset vastaili näihinkin kysymyksiin.

Mua kiinnosti, miten se mestaruuskoe oikein meni – tai olen kuullut että näitä ne ihmiset aina toisiltaan kyselee sen jälkeen kun me koirat ollaan päästy jonnekin tositoimiin. Me koirathan ei näitä niin jälkikäteen kelailla, vaan eletään hetkessä. Mutta teitä varmaan kiinnostaa. Mua taas tietty kiinnosti, mitä mestarin lautaselle päätyy ja kuinka se huolehtii kunnostaan, joten lukekaahan eteenpäin!”

”Kuinka suomenmestaruuskoe sujui? Oliko jotain yllätyksiä?”

Koeaamuna meitä vähän hirvitti todella sankka sumu, joka kesti koko aamupäivän. Koiria ei nähnyt pellolla ollenkaan! Piti vain luottaa siihen, että hakiessaan peltoa ne tulevat samasta suunnasta takaisin mihin olivat menneet, ja pitävät täysin itse huolen siitä missä isäntä on eivätkä tee mitään tyhmyyksiä.

Menja löysi toisessa 20 minuutin erässään metsäsaarekkeesta lehtokurpan, jota seisoi ja nosti käskystä linnun halukkaasti lentoon, jolloin pääsin yrittämään tuloksetta linnun pudottamista ampumalla. Tällä suorituksella Menja pääsi jatkoon iltapäivälle, jolloin lopullinen finaalituomari halusi nähdä vielä kaikkien jatkoon päässeiden koirien hakua asettaakseen koirat ”matsausjärjestykseen”. Menjan kolmas hakuerä oli todella hieno, ja sen johdosta Menja rankattiin ensimmäiseksi kuuden jatkoon päässeen koiran joukosta.

Muut koirat kilpailivat toisiaan vastaan, jotta Menjalle löydettäisiin haastaja, ja eräs irlanninsetteri haastoikin Menjan finaalierässä. Menja kuitenkin löysi ensimmäisenä fasaanin, jota seisoi. Fasaanin pudottamista emme päässeet yrittämään, koska se lähti lentoon ennen kuin ehdin koiran luo. Tämä suoritus riitti kuitenkin kilpailun voittoon.

”Mitä lajin harrastaminen vaatii koiralta? Kuinka kisoihin valmistaudutaan, ja mitä kuuluu koiran huoltoon fysiikan ja ruokinnan näkökulmasta?”

Laji on fyysisesti todella kova koirille, koska ne helposti juoksevat täyttä laukkaa kisoissa noin 25 km matkan ja metsästyspäivinä vieläkin enemmän. Eli koiran kunnon täytyy olla todella hyvä, kroppaa on hoidatettava säännöllisesti, ja käytössä on oltava laadukas ruoka ja lisäravinteet.

Koe- ja metsästyskauden ulkopuolella koiriemme peruskunto pidetään todella hyvänä ja loppukesästä aloitetaan kunnon nostaminen syksyn koitoksiin. Kesällä uitamme paljon koiriamme veneen perässä sekä teemme pyörälenkkejä. Koirat käyvät säännöllisesti osteopaatin käsittelyssä ja hieronnassa ja faskiakäsittelyssä, vuorottelemme näiden eri hoitomuotojen kanssa. Olemme huomanneet, että sopivasti sekoittamalla hierontaa ja rankakäsittelyä tulee ainakin meidän koirille paras lopputulos, yksi hoitomuoto pelkästään ei anna ihan samaa vastetta.

Ihan yhtä merkittävässä roolissa on laadukas ruoka ja lisäravinteet, sekä koirien energia- ja palautusjuomat rankkoina kisa- ja jahtipäivinä. Meillä koirat syövät kuivaruokaa, johon lisätään vähän raakalihaa. Lisäravinteista on käytössä ympäri vuoden sinkki, B-vitamiini, öljyt ja metsästyskaudella myös MSM-jauhe.

Yritämme olla tarkkoja ja hoitaa koiramme mahdollisimman hyvin, että ne pysyvät pitkään käyttökunnossa ja antavat itsestään kaikkensa kisoissa. Mitään isompaa loukkaantumista ei kyllä ole onneksi sattunutkaan, ainoastaan hierojalla ja osteopaatilla käydessä löytyy nikamalukkoja tai jumeja, kun vauhti on kova ja maasto ei ole tasaista, niin äkkinäisiä tilanteita tulee koiralle eteen maastossa liikkuessa. Mutta kun koiria hoidetaan säännöllisesti, niin ne yleensä saadaan hyvin auki ja ne vastaavat hoitoon hyvin ja taas päästään pian tositoimiin. Lihaksiston ja muiden kudosten, kuten anturoiden, kunnossa pysymistä tukee myös lisäravinteet ja uskon, että sekin osaltaan ennaltaehkäisee isoja loukkaantumisia.

”Lempi tässä moi! Syksy on reipasta harrastusaikaa kaikille koirille, mutta erityisen tärkeää aikaa tämä on metsästyskoirille. Siinä hommassa kun kausi ei kestä läpi vuoden, kuten vaikka noissa meikäläisen siisteissä sisäharrastuksissa, agilityssä ja tokossa.

Täällä on ollut aiemmin juttua tokokoirista ja agilitykoirista, joten ajattelin tällä kertaa jututtaa suomenmestareita vähän erilaisessa lajissa. Haastattelin tuoretta englantilaisten kanakoirien suomenmestaria, englanninsetteri Menjaa, tai oikeastaan sen ihmisiä Karia ja Katjaa. Tässä postauksessa päästään sukeltamaan lajin saloihin, ja myöhemmin kuulette, miten itse koe sujui. Olkaa hyvät!”

Kari Juntunen ja Menja (Fornjot’s Menja) voittivat englantilaisten kanakoirien vuoden 2020 suomenmestaruuden lokakuun alussa Lapualla järjestetyssä SM-kilpailussa. Lokakuun puolivälissä pari osallistui Elit-kilpailuun, joka on voittajaluokassa kilpaileville englantilaisille kanakoirille tarkoitettu kutsukilpailu, johon valitaan kuusi kauden parasta koiraa pisteiden perusteella. Elit-kilpailussa Kari ja Menja sijoittuivat hienosti kolmanneksi.

”Kertokaa vähän koelajista ja kilpailusta?”

Englantilaisten kanakoirien kenttäkoe (KAKE) suoritetaan peltoympäristössä parihakuna, eli kaksi koiraa etsii ilmavainulla peltokanalintuja (fasaani ja peltopyy sekä myös lehtokurppa) samanaikaisesti tuulta hyväksi käyttäen, ja ilmaisee linnun olinpaikan jähmettymällä kataleptiseen seisontaan, jossa kuono osoittaa missä lintu on. Koiran pitää suorittaa halukas linnun lentoon ajo (avance) ohjaan luvasta ja pysähtyä paikoilleen linnun siivittyessä, jolloin ohjaaja pyrkii ampumaan linnun. Mahdollisen pudotuksen jälkeen koiran pitää lisäksi suorittaa pudotetun linnun nouto.

Kokeessa arvostellaan myös koiran haun tyyli ja vauhti sekä kuinka hyvää haku on, eli kuinka laajaa ja maastonpeittävää se on, ja kuinka hyvin koira käyttää tuulta hyväkseen.

Englantilaisilla kanakoirilla on myös tunturikoe (KATU) joka käydään samoilla säännöillä kuin kenttäkoe, mutta tunturimaastossa ja etsitään kanalintuja – riekkoja ja kiirunoita – tunturista. Kanakoirien metsäkoe (KAME) taas käydään nimensä mukaisesti metsässä. Muista kokeista poiketen tässä koemuodossa koira suorittaa kokeen yksin ilman paritoveria.

Lajiin liittyvä ampuminen herättää joskus keskustelua, mutta lintuja pudotetaan loppujen lopuksi kokeessa vähän. Niitä ei ammuta mistä tahansa tilanteesta alas, vaan hyvin harkiten, kun koira sen ansaitsee. Pääasia ei ole saaliin määrä, vaan yhteinen tekeminen koiran kanssa. Kokeet järjestetään tietysti metsästysaikaan, jolloin lintuja on lupa pudottaa. Mahdollinen saalis päätyy aina ruokapöytään, eli lintuja ei tuhlata.

”Millainen koira Menja on?”

Menja on itsenäinen ja lujatahtoinen poikatyttö. Se on hyvin riistaviettinen koira ja oli hyvin varhaiskypsä jo nuorena. Se voitti kaksivuotiaana nuorten ikäkausikilpailun Derbyn, jossa katsotaan koiran luontaisia metsästysominaisuuksia ja opetuksen vastaanottokykyä. Se oli pentueensa ainoa narttu ja vietti pentulaatikkoaikansa kahden veljensä kanssa. Siellä jo huomasimme sen luonteenlujuuden – se piti veljensä kurissa ja oli kyllä melkoinen ”justiina”.

Tällä lujatahtoisuudella on hyvät ja huonot puolensa. Menja ei ikinä luovuta ja on periksiantamaton. Kisoissa vahvasta päästä on hyötyä, kun pitää antaa se viimeinen rutistus. Koira jaksaa työskennellä väsyneenäkin näyttävästi.

Menja on myös äärimmäisen kilpailuviettinen koira. Kisoissa pellolle lähtiessä sen silmät oikein pullistuvat päästä, kun se näkee, että lähdetään tekemään parihakua toisen koiran kanssa, koska se ei halua hävitä. Siinä on sitten joskus isäntäkin vain tiellä hänen mielestään, ja se on välillä vähän haitannut yhteistyötä kisoissa. Treenatessa ja metsästäessä haku kun tapahtuu pääsääntöisesti yksin ilman paritoveria, kisoissa aina paritoverin kanssa.

Kotona arjessa Menja on helppo ja huomaamaton oman arvonsa tunteva koira. Se ei juurikaan meidän perheen muiden koirien kanssa leiki, ja aika usein nukkuu vähän omissa oloissaan ja pitää meidän poikakoirat kurissa. Ja on kyllä yhden isännän koira ja hän on se, jota palvotaan.

”Kuten tuossa alussa jo lupailinkin, niin tämä oli vasta alkulämmittelyä. Metsästysaiheista jatkoa siis seuraa, joten pysykäähän kuulolla!”