Esittelyssä Probalans-lähettiläs Ira Mikkanen

”Lempi tässä moi!

Toivottavasti teidän kaikkien syksy on alkanut mukavissa merkeissä. Mä oon ainakin päässyt paljon tekemään kaikenlaista hienoa, kuten pitkille lenkeille syksyiseen luontoon ja sitten treenaamaan kaverien kanssa! Mun mielestä harrastamiseen kuuluu oleellisesti myös sosiaalinen puoli. Kentällä tietty tehdään hommia vain sen oman ohjaajan kanssa, mutta sitten treenien ulkopuolella seurustelen mielellään lajitovereideni kanssa vaikka pienten juoksurallien muodossa. Ja että nuo ihmiset jaksaa meidän kanssa niissä treeneissä käydä, on tärkeää, että niillä on ympärillä mukavat ja kannustavat koutsit ja treenikaverit. Yhteistyö, se on kuulkaas tärkeää!

Myös täällä blogin puolella tehdään yhteistyötä, ja pääsin vähän haastattelemaan uutta Probalans-lähettilästä Ira Mikkasta. Lukekaa siis eteenpäin!”

”Moi Ira, kerrotko lukijoille lyhyesti kuka olet.”

Olen Ira Mikkanen, 27-vuotias koiraurheilija Mikkelistä. Sain ensimmäisen oman koirani 9-vuotiaana, ja olen ollut koiraurheilun parissa siitä asti. Nykyisin toimin kilpailijana, mutta myös koulutan toiminimeni kautta. Olen onnellinen, että saan tehdä juuri sitä mitä eniten rakastan!

”Mitä koiria sulla on ja mitä niiden kanssa puuhailet?

Tällä hetkellä kotona löytyy kolme shetlanninlammaskoiraa. Carma (9 vuotta), Iva (4 vuotta) ja Nuri (7 kuukautta). Päälajinamme on agility. Carma on saanut kuulua neljä kertaa Suomen European Open- joukkueeseen ja kilpaillut Ranskassa vuonna 2016, Italiassa 2017, Itävallassa 2018 ja Hollannissa 2019. Meillä oli hieno alkuvuosi lajin parissa myös vuonna 2020, mutta valitettavasti korona muutti myös meidän suunnitelmamme. Ivan kanssa olemme sattumalta löytäneet toiseksi lajiksi noseworkin, ja Nurin kanssa olemme päässeet aloittamaan myös tokon parissa.

”Kerro vähän teidän treenaamisesta.

Minusta on kiehtovaa, että voin tarjota koirilleni myös muita lajeja ja näin saamme arkeemme vaihtelevuutta.  Agilityssa omat lajitreenit tahdon suunnitella siten, että kuormitus olisi rankassa lajissa mahdollisimman vähäistä. Harjoittelemme paljon pienillä estemäärillä, ja pyrin pitämään toistomäärät pieninä. Treenaamme paljon erilaisia taitoja ja itsenäisyyttä myös koiran omaan suoritukseen. Myös kouluttajana tahdon korostaa asteittaista etenemistä, ja asioita kehitetään sekä haastetaan porrastetusti.

”Kaikki varmaan tietää että mua kiinnostaa erityisesti ruoka-asiat, joten haluaisitko paljastaa, mitä sun koirien kippoon päätyy?”

Elämme aktiivista ja liikkuvaa elämää, joten koen koiralle sopivan ja oikeanlaisen ruokinnan hyvin tärkeänä. Koirani syövät nappulaa ja raakaruokaa suhteessa 50-50, ja koen tämän meille toimivaksi suhteeksi. Nappulan ja lihan lisäksi ruokavalioon kuuluu öljy, sinkki, E- ja B- vitamiini sekä erilaiset nivelvalmisteet.

”Kiitos Ira! Me jäädään odottelemaan teidän lauman kuulumisia jatkossakin, joten palataan asiaan, kivaa syksyä ja hyviä treenejä siihen asti!”