Koiralle välttämättömät rasvahapot – miten niiden saanti turvataan?

”Lempi tässä moi!

Ilmassa alkaa tuoksua jo ihan keväältä. Onkin ollut kunnon talvi etelässäkin, lunta on ollut niin ettei tällainen pitkäkoipinen puoli metriä korkea koirakaan ole ihan joka paikassa päässyt kulkemaan. Ja takkiakin piti välillä käyttää, ja tossuja, yäk. Minä kun olen aika lyhyttukkaista mallia, niin oli pakko kuitenkin todeta, että mukavampaa se lenkkeily kovilla pakkasilla oli puettuna, kun ei paleltanut.

Talven pakkasilla meidän koirien ja myös teidän ihmisten iho on ollut kovilla. Meillä koirilla kovia joutuvat kokemaan myös anturat, kun me pääasiassa ilman sukkia tai kenkiä tuolla kaduilla kuljetaan, tiesuolan ja hiekoitussepelin päällä… Ja kohtahan se alkaa se ihana karvanlähtöaikakin. Siispä nyt aina ajankohtaista asiaa omega-rasvahapoista ja siitä, mihin ja miten ne vaikuttavat, lukekaahan eteenpäin!”

Koiralle välttämättömät rasvahapot

Omega-rasvahapoilla tarkoitetaan tyydyttymättömiä rasvahappoja eli sellaisia rasvahappomolekyylejä, joiden hiiliketjussa esiintyy vähintään yksi kaksoissidos. Numerot 3 ja 6 viittaavat siihen, missä kohti hiiliketjua viimeinen kaksoissidos esiintyy.

Tietyt omega-3- ja omega-6-rasvahapot ovat koirille välttämättömiä, sillä koiran elimistö ei kykene tuottamaan niitä itse. Välttämättömiin rasvahappoihin kuuluvat linolihappo (omega-6) ja alfalinoleenihappo (omega-3). Myös alfalinoleenihaposta muodostuvia, omega-3-sarjaan kuuluvia eikosapentaeenihappoa (EPA) ja dokosaheksaanihappoa (DHA) tulisi saada riittävästi ravinnosta, sillä koirilla näiden muodostus on tehotonta.1

Omega-6- ja omega-3-rasvahapot ravinnossa

Hyviä omega-6-rasvahappojen ja erityisesti linolihapon lähteitä ovat muun muassa auringonkukkaöljy, oliiviöljy, pähkinät ja siemenet. Omega-6-rasvahappoja on jonkin verran myös siipikarjanlihassa sekä kananmunan keltuaisessa.2

Omega-3-sarjaan kuuluvaa alfalinoleenihappoa on erityisen runsaasti kasviöljyissä, kuten pellavaöljyssä ja rypsiöljyssä. Sen sijaan EPA:a ja DHA:ta esiintyy pääasiassa rasvaisissa kaloissa, ja näiden rasvahappojen parhaana lähteenä toimii kalaöljy.2

 Omega-6-rasvahapot ovat tärkeitä iholle

Omega-6-sarjaan kuuluvalla linolihapolla on elimistössä monia tehtäviä. Yksi niistä liittyy olennaisesti ihon hyvinvointiin, sillä linolihappo toimii ihon pintakerroksen rasvojen eli keramidien rakenneosana. Keramidit muodostavat iholle läpäisyesteen, jonka tehtävänä on estää veden haihtumista ihon syvemmistä kerroksista. Linolihapon puuttuessa keramidien rakenne muuttuu ja läpäisyesteen toiminta heikkenee, jolloin ihosta pääsee haihtumaan liian paljon vettä.3 Tämä näkyy ihon kunnossa kuivumisena ja hilseilynä. Ihon kuivuminen on monilla koirilla tyypillinen vaiva, ja sen taustalla saattaakin olla ihon läpäisyesteen puutteellinen toiminta.

Linolihaposta muodostetaan elimistössä myös arakidonihappoa, joka toimii muun muassa eikosanoidien lähtöaineena. Eikosanoidit ovat tärkeitä yhdisteitä solujen välisessä signaloinnissa, ja ne vaikuttavat esimerkiksi tulehdusreaktioihin. Arakidonihaposta muodostuvat eikosanoidit ovat usein tulehdusreaktioita edistäviä.1 Arakidonihappoa tarvitaan myös hermoston toiminnassa.3

Omega-3-rasvahapot tukevat nivelten hyvinvointia ja hermoston toimintaa

Omega-3-rasvahapporyhmän alfalinoleenihapon parhaiten tunnettu tehtävä on toimia EPA:n ja DHA:n esiasteena. Koirilla näiden rasvahappojen muodostus elimistössä on kuitenkin vähäistä, minkä vuoksi ravinnossa olisi hyvä olla suoria EPA:n ja DHA:n lähteitä.1 Esimerkiksi omega-3-rasvahappojen nivelten hyvinvointia tukevat vaikutukset on tutkimuksissa liitetty juuri EPA:an ja DHA:han.4

DHA on aivojen ja silmän verkkokalvojen solujen tärkein rasvahappo. Se toimii verkkokalvon ja hermosolujen solukalvorakenteissa vaikuttaen näköaistimuksen syntyyn ja hermosignaalien kulkuun. DHA:n tärkeys korostuu erityisesti kasvun ja kehityksen aikana, ja pennuilla riittämätön DHA:n saanti voi vaikuttaa oppimis- ja näkökykyyn.1 Myös iäkkäillä koirilla EPA ja DHA ovat tärkeitä aivojen normaalin toiminnan ylläpitämisen kannalta.1

EPA:a tarvitaan elimistössä eikosanoidien muodostukseen. Yleisesti ottaen EPA:sta muodostuneet eikosanoidit ovat tulehdusreaktiota hillitseviä eikosanoideja, eli vaikutuksiltaan vastakkaisia kuin arakidonihaposta muodostuneet eikosanoidit.1 Omega-3-rasvahappojen lisääminen koiran ruokavalioon vähentää omega-6-rasvahapoista muodostuvien aineenvaihduntatuotteiden määrää, sillä omega-3- ja -6-rasvahapot kilpailevat elimistössä samoista entsyymeistä.1 Runsaasti omega-3-rasvahapoja sisältävän öljyvalmisteen lisääminen ruokintaan on usein perusteltua niin täysravintoa kuin koti- tai raakaruokaa syöville koirillekin.

Milloin omega-3-rasvahappojen saantia tulisi lisätä?

Rasvan tulisi olla koiran pääasiallinen energianlähde, joten omega-6-rasvahappoja koira saa usein riittävästi ravinnosta, ja niitä on runsaasti myös laadukkaissa kuivamuonissa. Omega-3-rasvahappojen saanti sen sijaan jää helposti niukaksi suhteessa omega-6-rasvahappoihin. Tämän takia omega-3-rasvahappojen saanti kannattaa varmistaa etenkin iäkkäillä, kovassa rasituksessa olevilla sekä iho-ongelmista tai nivelvaivoista kärsivillä koirilla. Laadukas kalaöljy on paras omega-3-rasvahappojen lähde. Koirat myös yleensä pitävät hyvälaatuisen kalaöljyn mausta, ja öljyvalmiste on helppo lisätä koiran päivittäin syövän ruoan sekaan.

Probalans Omegabalans on 100 % kirjolohiöljy, joka sisältää runsaasti välttämättömiä omega-3-rasvahappoja: alfalinoleenihappoa, EPA:a ja DHA:ta. Kätevään pumppupulloon pakattu öljy on helppo annostella päivittäin ruoan joukkoon.

”Tämmöinen tietopaketti tällä kertaa. Tuota kalaöljyä mä voisin kyllä hieman maistella, joten täytyykin tästä mennä… Palataan!”

Lähteet:

1. Bauer J E. The essential nature of dietary omega-3 fatty acids in dogs. Journal of the American Veterinary Medical Association 2016; 249(11):1267-1272.
2. Elintarvikkeiden kansallinen koostumustietopankki Fineli. Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos. www.fineli.fi (viitattu 4.3.2021).
3. Aro A, Mutanen M, Uusitupa M (toim.). Ravitsemustiede. Helsinki 2012: Kustannus Oy Duodecim.
4. Söderlund E, Heikkilä H. Suun kautta annettavat nivelravinteet koiran nivelrikon hoidossa – kirjallisuuskatsaus. SEL 2019; 125(7):407-413.